Marraskuinen Savonlinna on hiljainen. Tuuli kulkee tyhjän torin yli, märkä lumi sulaa mustaan asfalttiin ja Saimaanäyttää lähes pysähtyneeltä. Kesällä tämä sama satama sykkii elämää. Höyrypillit soivat, turistit jonottavat risteilyille ja terassit täyttyvät ihmisistä, jotka haluavat nähdä Savonlinnan juuri siltä paikalta, mistä se näyttää kauneimmalta – vesiltä käsin.
Laiturissa lepäävät vanhat höyrylaivat kuin omassa talviunessaan. S/S Paul Wahl, S/S Punkaharju ja S/S Saaristo. Niiden ympärillä on hiljaista, mutta niiden historia ei ole hiljainen. Eikä ole myöskään mies niiden takana.
Janne Leinonen tunnetaan Savonlinnassa monella nimellä. Joillekin hän on yrittäjä, joillekin visionääri, joillekin ikuinen optimisti. Moni tuntee hänet yksinkertaisesti nimellä Captain Janne.
Yli 30 vuoden ajan hänen elämänsä on kulkenut höyrylaivojen rytmissä.
Kaikki alkoi virallisesti 5. maaliskuuta 1993. Samana päivänä nuori Janne Leinonen sai sekä ajokortin että kuljettajankirjan. Kurssit oli käyty ja käytännön kokemus hankittu jo vuosia aiemmin. Sisävesilaivat olivat olleet osa elämää lapsesta asti.
Höyrylaivat eivät olleet vain työpaikka. Ne olivat sukuhistoriaa.
Leinonen on höyrylaivuri kolmannessa polvessa. Hänen isoisänsä aloitti aikanaan kansimiehenä hinaajassa, eteni lämmittäjäksi, perämieheksi ja lopulta päälliköksi. Isoäiti työskenteli laivalla keittäjänä. Myöhemmin Janne Leinosen isä Kari Leinonen perusti vuonna 1989 VIP Cruisen, josta kasvoi vuosikymmenten aikana Saimaan tunnetuin höyrylaivavarustamo.
Janne kasvoi käytännössä komentosillalla ja laitureilla.
”En ole päivääkään tehnyt niin sanottuja oikeita töitä”, hän on joskus naurahtanut.
Ensin elämässä oli jääkiekko. Savonlinnan SaPKo kasvatti pelasi kansainvälisillä kentillä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Ranskassa. Ammattiurheilijan kuri ja kilpailuhenki jäivät pysyväksi osaksi persoonaa. Kun jääkiekkoura päättyi, tie vei takaisin Saimaalle.
Vuonna 2005 Leinonen otti risteilyliiketoiminnan seuraavat askeleet ja aloitti kokopäiväisesti laivanvarustajana.
Siitä alkoi aikakausi, jonka aikana hänestä tuli yksi tunnetuimmista matkailuyrittäjistä Itä-Suomessa.
Yli 20 000 risteilyä myöhemmin moni Savonlinnassa ajattelee höyrylaivoja ja Captain Jannea lähes samana asiana.
Mutta Leinonen ei koskaan halunnut tyytyä pelkkään risteilytoimintaan.
Hän näkee Saimaassa jotain paljon suurempaa.
Siinä missä moni näki kauniin järvialueen, hän näkee kansainvälisen matkailubrändin. Hän on puhunut jo vuosia sitten siitä, että Saimaa voisi olla koko Euroopan kiinnostavin luksusluonnon matkailualue. Ei massaturismin kautta, vaan aitouden, luonnon, historian ja elämyksien kautta.
”Suomen hidden gem”, hän on kuvaillut Saimaata.
Ajatus ei ollut rakentaa huvipuistoja tai keinotekoista matkailua. Päinvastoin. Leinosen visiossa luksus tarkoittaa jotain muuta kuin marmoria ja samppanjaa.
Luksus on hiljaisuus.
Luksus on höyrylaivan ääni sumuisella järvellä.
Luksus on mahdollisuus istua vanhan höyrylaivan kannella keskellä puhdasta luontoa ja tuntea, että maailma pysähtyy hetkeksi.
Ehkä juuri siksi hänen puheissaan toistuvat sanat aitous, turvallisuus ja elämyksellisyys.
Vuosien aikana Leinonen onnistui rakentamaan Savonlinnaan jotain poikkeuksellista. Höyrylaivoista tuli osa kaupungin identiteettiä. Oopperavieraat, kansainväliset turistit, yritysjohtajat, artistit ja tavalliset kesävieraat nousivat samoille kansille.
Mukaan mahtuu myös historiallisia hetkiä.
Leinonen on kuljettanut laivoillaan kolme Suomen presidenttiä. Yksi mieleenpainuvimmista vierailuista oli Alankomaiden kuningatar Beatrixn vierailu Savonlinnassa. Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Saksan liittopresidentti Joachim Gauck vierailivat hänen risteilyillään.
Ehkä yksi symbolisimmista hetkistä oli maailman suurimpiin makeis- ja elintarvikealan vaikuttajiin kuuluneen Forrest Mars Jr.n Savonlinnan vierailu.
Leinoselle nämä eivät kuitenkaan ole tärkeimpiä saavutuksia.
Tärkeimpiä ovat ihmiset, jotka palaavat takaisin.
Asiakkaat, jotka muistavat vuosikymmenten jälkeen ensimmäisen höyrylaivaristeilynsä. Hääparit, yritysryhmät, perheet ja matkailijat, jotka kokevat Saimaalla jotain sellaista, mitä eivät löydä muualta maailmasta.
Vuosien aikana hän on järjestänyt konsertteja, juhlia, seminaareja ja kansainvälisiä tapahtumia. Hän on ollut rakentamassa Savonlinnan virallista kesänavausta ja lukuisia muita matkailuhankkeita.
Mutta samalla matka ei ole ollut helppo.
Koronapandemia pysäytti matkailun lähes kokonaan. Venäjän hyökkäyssota muutti koko Itä-Suomen matkailumarkkinaa. Kansainväliset matkailijavirrat vähenivät, Saimaan kanava sulkeutui ja epävarmuus lisääntyi.
Leinonen on puhunut avoimesti myös yrittämisen vaikeudesta Suomessa.
Byrokratia, energiakriisi ja Koronan tuoma jatkuva epävarmuus ovat kulkeneet rinnalla. Julkisuudessa näkyneet kiistat Savonlinnan kaupungin knssa, ajokieltojupakat ja huhut laivojen myynnistä nostivat hänet otsikoihin tavalla, jota hän ei itse olisi toivonut.
Silti hän jatkoi.
Ehkä siksi, että kaiken keskellä kyse ei koskaan ollut vain liiketoiminnasta.
Kyse oli identiteetistä.
Kun Leinonen puhuu höyrylaivoista, ääni muuttuu pehmeämmäksi. Hän ei puhu koneista tai kalustosta. Hän puhuu lähes kuin ihmisistä.
”Haluan, että ihmiset tuntevat, että jokin on pysyvää tässä muuttuvassa maailmassa.”
Ehkä juuri siinä piilee koko tarinan ydin.
Vanhoissa höyrylaivoissa on jotain samaa kuin Savonlinnassa ja Itä-Suomessa. Ne ovat nähneet sotia, nousuja, laskuja, hiljaisia vuosia ja suuria juhlia. Ne ovat hitaita maailmassa, joka kiihtyy jatkuvasti.
Ja ehkä juuri siksi ihmiset rakastavat niitä edelleen.
Leinosen visiot eivät ole koskaan olleet pieniä. Hän on puhunut jopa 100-metrisistä risteilijöistä, kansainvälisestä luksusmatkailusta, höyrylaivapuistosta ja koko Saimaan yhdistämisestä yhdeksi suureksi matkailualueeksi.
Moni on pitänyt ajatuksia suuruudenhulluina.
Hän itse käyttää mieluummin sanaa visionääri.
”Tietynlainen suuruudenhulluus on hyvästä”, hän on todennut.
Ehkä juuri sitä Itä-Suomi tarvitsee enemmän kuin koskaan. Ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella suuresti aikana, jolloin moni ajattelee vain selviytymistä.
Kun seisoo vanhan höyrylaivan konehuoneessa ja kuuntelee hiljaisuutta, ymmärtää jotain olennaista myös Janne Leinosesta.
Hän ei oikeastaan yritä pelastaa vain laivoja.
Hän yrittää pitää hengissä kokonaisen kulttuurin, historian ja elämäntavan.
Ja ehkä samalla myös uskon siihen, että Itä-Suomella voisi vielä olla suuri tulevaisuus.
Kun Janne Leinonen täytti 50 vuotta, joku kysyi häneltä, mikä lopulta riittää.
Vastaus ei liittynyt rahaan eikä maailmanmaineeseen.
”Se riittää, kun ympärillä on puhdas luonto, rakkaita ihmisiä ja turvallista olla.”
Sitten hän pysähtyi hetkeksi ja lisäsi yhden sanan, joka kuvaa ehkä koko hänen elämäntyötään paremmin kuin mikään muu:
”Yhdessä, me yhdessä.”