|
Taidekeskus Retretin kesä 2010
3.6.-29.8.2010
Helene Schjerfbeck ja taiteilijasisaret
Taidekeskus
Retretin kesän 2010 päänäyttely
Helene Schjerfbeck ja taiteilijasisaret esittelee
laajasti suomalaisten naistaiteilijoiden tuotantoa
1800-luvun alkupuolelta vuosisadan vaihteeseen. Schjerfbeckin
lisäksi näyttelyssä on mukana teoksia
mm. Fanny Churbergilta ja Maria Wiikiltä mutta
myös vähemmän tunnetuilta taiteilijanimiltä
kuten Mathilda Rotkirchilta ja Hanna Rönnbergiltä.
Näyttelyn kuraattorina toimii professori Riitta
Konttinen.
Suomalaisista
naistaiteilijoista tunnetuin on Helene Schjerfbeck,
joka herätti jo hyvin nuorena huomiota teoksillaan,
mutta jota toisaalta omana aikanaan myös arvioitiin
ankarasti. Jo hänen ensimmäinen suuri henkilökuvauksensa,
Bretagnessa 1881 maalattu Pikkusiskoaan ruokkiva poika,
sai vapaan maalaustapansa ja välittömän
realisminsa vuoksi ristiriitaisen vastaanoton. Lupaava
historiamaalarin ura taas tyrehtyi siihen, ettei aihepiiriä
pidetty naiselle sopivana. Schjerfbeckistä kasvoi
kuitenkin nopeasti omalaatuinen ja merkittävä
taidemaalari, jonka laajan tuotannon eri puolet jatkuvasti
kiinnostavat sekä taideyleisöä että
tutkijoita.
Helene
Schjerfbeckin urasta ja tuotannosta on kirjoitettu
ja jatkuvasti kirjoitetaan paljon, mutta hän
ei suinkaan ollut yksin raivaamassa naisena tietään
miesten hallitsemaan 1800-luvun taidemaailmaan. Hänellä
oli sekä lukuisia edeltäjiä että
ikätovereita, joista muutamat tunnetaan nykyisin
varsin hyvin kuten Fanny Churberg, Maria Wiik, Venny
Soldan-Brofeldt, Ellen Thesleff tai Elin Danielson-Gambogi.
Mutta vielä enemmän on niitä, joiden
teoksia on näyttelyissä esitelty harvakseltaan,
monien ei juuri lainkaan. Kuitenkin heidän taiteilijatarinansa
saattavat olla koskettavia ja teoksensa puhuttelevia
ja Suomen taiteen kehityksen kannalta kiinnostavia.
Retretin
kesänäyttelyn maalaukset ja piirustukset
kertovat tarinan naisten astumisesta taiteen areenalle
Suomessa. Aikajänne ulottuu 1800-luvun alkupuolen
heräävästä romantiikasta realismin
ja naturalismin kautta vuosisadan lopun symbolismiin
päättyen alkavan varhaismodernismin ensi
tahteihin vuosisadan vaihteen tienoilla. Vielä
1800-luvun puolivälissä naiset koettiin
taiteen tekijöinä poikkeuksiksi. Yhteiskunnan
muuttuessa ja naisliikkeen avatessa vähitellen
naisille muitakin näkymiä kuin vain vaimon
ja äidin osan myös taidetta opiskelevien
naisten määrä alkoi radikaalisti lisääntyä.
Juuri Helene Schjerfbeckin sukupolven aloittaessa
taideopintojaan 1870-luvulla tapahtui suuri murros:
naiset itsenäistyivät ja saivat yhä
enemmän tilaa myös taide-elämässä.
Kuvanveisto pysyi kuitenkin pitkään vain
harvoille naisille mahdollisena, mistä johtuen
naisten taide oli 1800-luvulla vahvasti maalauspainotteista.
Retretti
nostaa kesällä 2010 esille edellä mainittujen
taiteilijoiden lisäksi mm. Mathilda Rotkirchin,
Victorine Nordenswanin, Alexandra Frosterus-Såltinin,
Victoria Åbergin, Julia Stigzelius-de Cockin,
Amélie Lundahlin, Ada Thilénin, Helena
Westermarckin, Dora Wahlroosin, Hanna Rönnbergin,
Anna Sahlsténin, Beda Stjernschantzin, Hilda
Flodinin ja Ester Heleniuksen. Näyttelyn avautuessa
julkaistaan myös Riitta Konttisen 1800-luvun
suomalaisista naistaiteilijoista kertova kirja Naiset
taiteen rajoilla (Tammi).
Taidekeskus
Retretin näyttelyt ovat auki 3.6. 29.8.2010.
Lisätietoja:
www.retretti.fi
Tapani
Pennanen, toimitusjohtaja, tapani.pennanen@retretti.fi,
050 345 11 43
Kesän 2010 näyttelyt ovat avoinna päivittäin
10.00-18.00. Lipunmyynti sulkeutuu tuntia aikaisemmin.
Suomenkieliset yleisöopastukset päivittäin
klo 11.00 ja 14.30. Ryhmäopastukset tilauksesta.
Pääsymaksut:
16 € aikuiset, 14 € eläkeläiset,
10 € opiskelijat, 5 € lapset 515 v.
35 € perhelippu (2 aikuista ja alle 15 v. lapset)
Kausikortti 5 € lisämaksusta pääsylippuun
(oikeuttaa sisäänpääsyyn koko
kesän ajan)
Ryhmät min. 20 henkilöä à 13
€ (matkanjohtaja ja kuljettaja veloituksetta)
Taidekeskus
Retretti - Retretti Art Centre, 58450 Punkaharju,
Finland
Tel: +358 (0)15 775 22 00 Fax: +358 (0)15 644 314,
retretti@retretti.fi, www.retretti.fi
|